Ollaan todella nautittu laiskottelusta, tekemattomyydesta ja suunnitelmattomuudesta. Kerrankin en ole patistellut miesta mihinkaan hommiin, eika siivoton koti tai suorittamattomat tehtavalistat ole stressanneet. Siis kerrassaan onnistunut loma. Emme edes ole kayneet oikein yhtaan missaan; ellei kirjastoa, kirpputoreja, lentokoneiden bongauspaikkaa tai leikkipuistoa lasketa.
Kotipihassa sen sijaan olemme viihtyneet mielettoman hyvin; on pulikoitu altaassa, leikitty kanavaleikkeja, kasteltu kukkia, leikitty hiekkalaatikolla ja laskettu liukumakea. Aamusta iltaan. Nautittu vain yhdessaolosta ja mielettomista kesakeleista.
Lisaksi olemme kutsuneet kotiimme ihan alyttomasti vieraita; lounasvieraita, yovieraita, ulkomaanvieraita, yllatysvieraita ja kaikenlaisia muita vieraita. Vieraita on kestitty uupumukseen saakka leipomalla, grillaamalla ja paistamalla viinitonkkien, booli- ja sangriamaljojen kera. Ihana on ollut tavata ystavia ja viela ihanampaa on, etta meilla on nain mielettoman ihana koti, johon heille avata ovet!
Loma ihan vaan kotona on ollut koko perheen mielesta onnistunut!
Yksi pakollinen mummolareissu tehtiin tosin niinkin kauas kuin Kuopion maisemiin. Siella yovyttiin miehen kanssa hotellissa, vierailtiin eri leikkipuistoissa lasten kanssa ja seilattiin lounasristeilylla Osmo-laivassa.
Maanantaina koittaa arki; mies palaa toihin ja seuraavat vieraat ruokitaan nyyttarimeiningilla!
M

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti